lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannusta!

Taas on kertynyt valmiita kutimia, joten tulin raportoimaan ne tänne blogiin. Olen neulonut hauskoista AdLibris Socki -langoista taas neljät sukat, kaikki naisten kokoisia perussukkia, kolmosen puikoilla.


 Näissä värin nimi on Purple mood, painoa 87 grammaa.


Jotunheim 82 grammaa


Autunm feelings 80 grammaa


Happy carnival 78 grammaa

Olen myös ommellut aika paljon. Itselleni olen tehnyt pari tummansinistä teepaitaa/tunikaa sekä tämän petrolinvihreän fleecehupparin (kuvattu niin kirkkaassa auringonpaisteessa, että väri on aivan liian turkoosi).



Sitten ompelin ystävälleni asun hänen valmistujaisiinsa (opiskeli aikuisena tradenomin tutkinnon).


Ystäväni vihaa mustaa väriä ja halusi aivan muuta, joten tein kukikkaasta sifongista halattitunikan (tai miksi tuota kutsutaan) ja sen kaveriksi tummahkon punaiset suorat housut.


Lisäksi neuloin samalle ystävälleni kahdet unisukat, hänen ostamastaan Step 6 -langasta. Neuloin perussukat kaksipuolikkailla puikoilla, ensimmäiset painavat 64 grammaa ja toiset 71 grammaa. Langan raidoitus on niin mukavan sekavaa, mutta samalla harmonista, ettei näissä tarvinnut stemmailla raitoja kohdilleen vaan tuli mitä tuli.



Neuloin tälle samalle ystävälleni vielä paksun villahuivin. Hän oli saanut tuota luonnonvalkoista sekä kasvivärillä vihreäksi värjättyä villaa Tirolin-tuliaisina eikä oikein keksinyt mitä siitä tekisi.



Pohdimme pitkään, mitä noista karkeista (eikä kovin hyvin saajalle sopivan värisistä) langoista voisi tehdä, 2 vihreää ja yksi valkoinen vyyhti. Lopulta päädyimme hartiashaaliin ja neuloin kutosen puikoilla reikäneuletta.  Aloin vaaleasta päästä, toisessa reunassa leventäen, noin puoli vyyhtiä, sitten jatkoin raidallisena niin kauan kuin vaaleaa riitti ja jatkoin vihreällä kunnes lankaa oli enää sen verran että varasin loput reunukseen. Huville kertyi painoa 275 grammaa, kumpaakin väriä jäi pikkuisen, mutta en uskaltanut neuloa ihan viimeiseen asti, ettei sitten loppuisi reunassa kesken. Ihan hyvän kokoinen huivista tuli näinkin, ja se varmaan kasvaisi aika lailla jos sen uskaltaisi kastelle, mutta minä vain höyrytin huikan, kun en yhtään tiedä noista langoista, joissa oli pesuohjeena vain 20 astetta!

Mitä muuta käsityörintamalla, niin ostin saumurin! Vanha olikin jo 32 vuotta vanha kolmilankainen reppana, joten kyllä nyt kelpaa ommella kunhan taas ennätään!



Hyvää Juhannuksen jatkoa ja kesää kaikille !


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olet ollut ahkera ja hienoja kaikki! (Y) Kiitos samoin Hyvää Juhannuksen jatkoa! i