lauantai 18. tammikuuta 2014

Tammikuun tuotoksia

Tammikuussa on kulunut paljon lankaa, jo 863 grammaa, koska olen neulonut paksusta langasta ja saanut aikaan muutaman, tosin helpon neuleen. Tykästyin ennen joulua tuohon Novitan Crystaliin, jota ostin yhden lanka-kangaskaupan loppuun myynnistä, ja hain sieltä sitten loman jälkeen kaikki loputkin.  

 
Neuloin viininpunaisesta Crystalista "tiukan pipon". Neuloin kutosen puikoilla, ettei tulisi kovin harvaa, silmukoita on reunassa 44 ja myöhemmin 54 ja painoa pipolla 101 grammaa.
 

Lopusta viininpunaisesta Crystalista tein rannekkeet. Ne on neulottu 20 silmukalla, kutosen puikoilla ja painoa on 95 grammaa. Koska nämä on mulle pikkuisen tiukat, niin en ole ottanut tuota pipoakaan itse ainakaan vielä käyttöön - ajattelin että jos neiti A vaikka tykkäisi näistä - kun niissä on nuo kimaltavat paljetit.


Tummansinisestä Crystalista neuloin vielä pari pipoa. Ensimmäinen oli ihan perus - sileää neuletta ja pieni resori reunassa. Tämän neuloin seiskan puikoilla ja silmukoita on 44 ja painoa 102 grammaa.

 
Toinen pipo samasta Crystalista on neulottu myös seiskan puikoilla ja 44 silmukalla, mutta tässä on neuloksena valepatentti kuten ennen joulua samasta langasta tekemässäni huppuhuivissa. Tämä pipo painaa 109 grammaa ja on ollut jo ahkerassa käytössä punaisen talvitakkini kanssa. Tykkään.

 
Crystalia riitti vielä isoon kaulurituubiin joka myös on ollut ahkerassa käytössä nyt kun kunnon pakkaset alkoivat. Tuubissa on 60 silmukkaa, puikkoina yhdeksiköt ja painoa kertyi 219 grammaa. Neuloin reunoihin muutaman kerroksen helmineuletta ja muuten sileää, paitsi satunnaisiin kohtiin yhden oikein-nurin-kerroksen huvin vuoksi.


Tammikuun ensimmäinen valmistunut oli tämä huppuhuivi-yhdistelmä, josta en oikein vielä tiedä tykkäänkö vai puranko pois. Kuva ei tee ollenkaan oikeutta paitsi väreille - nuo ihanat värit ovat siis Hopeasäikeen Aada-langasta!


Ruskeasta neuloin hupun valepatenttia, kutosen puikoilla ja 97 silmukalla. Painoa kertyi 103 grammaa, eli tasan yksi vyyhti ihanan pehmoista villaa.

 
Oranssista Aadasta olin jo aiemmin neulonut peruspipon ja nyt neuloin loput langat samoilla kutosen puikoilla 25 silmukkaa leveäksi (kapeaksi) 134 grammaa painavaksi huiviksi, jotka sitten voi yhdistää napeilla huppuun tai ihan yksinään lenkiksi. Napit on ihan irralliset, eli ompelin aina 2 kannallista nappia vastakkain pareiksi, jotka sitten pujotan suht. harvan neuleen läpi ilman varsinaisia napinreikiä. (Hupussa ja huivissa on siis yhteensä 16 nappia.)
 
Tässäpä olikin valmistuneita yhdelle postaukselle. Tällä hetkellä aktiivisena työn alla on musta alpakkatunika sekä bussikamulle pipo vihreästä seiskaveikasta. Pipon ainakin pitää valmistua tammikuussa mutta muista tekeleistä ei sitten tiedä... Saa taas nähdä mistä seuraavaksi innostun.
 
Aurinkoisia talvipäiviä!
 
 

1 kommentti:

Sartsa kirjoitti...

Hieoja kimmellyksiä ja hirmu määrä valmista neuletta!