maanantai 21. marraskuuta 2011

Lankaa...

Laitan tänne kuvat uusista langoistani, joita meille on muutaman päivän sisällä kotiutunut  puoli kiloa.


Koska tykkään niin paljon alpakan tunnusta ja lämmöstä, ostin sitä kahta pipo-huivi-settiä varten. En osannut päättää kumpaa "tarvitsen" enemmän, violettia vai vihreää, niin ostin molempia. Molempia lankoja ostin siis vyyhdin Cacaota, eli Teeteen lenkkialpakkaa ja pipoihin lisäksi tavallista alpakkaa että saan neulottua niistä tiiviimmät. Vihreä on Sandnesin alpakkaa ja violetti Teeteen. Nämä tekevät yhteensä 300 grammaa.


Sitten sain postissa 200 grammaa Merisock-lankaa, yhteen testineuleeseen, josta kerron lisää sitten kun olen saanut neulottua.

Lopuksi vielä Came-kamelilankatuubi, joka eilen kirjoittaessani oli vielä kesken.


Tämä tuubi on neulottu vitosen puikoilla ja se painaa tasan 100 grammaa. Kuvan perusteella ei ehkä uskoisi, mutta tämä menee kivasti kaksi kierrosta kaulan ympäri tai toisen kierroksen voi tarvittaessa vaikka vetää päähän, jos on ilman pipoa liikkeellä. En ole (ainakaan vielä) höyryttänyt tai muuten viimeistellyt tätä, ja se valitettavast näkyy kuvassa. Osa langasta on kerran purettua, siksi tulos ei ole kovin tasaista.

Eipä mulla nyt muuta, pitää luoda silmukat valmiiksi pipoa varten, että saa huomenna bussissa neuloa (jos jaksaa)...



Ei kommentteja: