sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Asusteita pakkasen varalle

Ostin ennen joulua punaista Alfaa lämmintä pipo-kauluri-settiä varten. Tykkään Alfasta, koska jostain syystä se ei kutita mua ainakaan yhtä paljon kuin monet muut langat. Hain sitten lankaa lisää vielä tumppuja varten yhtenä päivänä, kun sormeni palelivat villahanskoissa.
Viime viikolla innostuin sitten neulomaan tuota settiä, vaikka ilma olikin huomattavasti lämpimämpää…

Ensin valmistui pipo:


Pipo painaa 72 grammaa. Se on neulottu vitosen puikoilla ja siinä on 64 silmukkaa. Kummallista oli, että samoista puikoista ja silmukkamäärästä huolimatta tästä piposta tuli paljon kireämpi kuin alkusyksystä tekemästäni Alfa-Glitter-piposta. Ei kai ne tavallinen ja glitter-versio sitten olekaan ihan samanlaisia. Mutta tästä punaisesta piposta tuli kuitenkin ihan hyvä, ruskea onkin vähän liian löysä.

Sitten tein lapaset:

Näissä on 32 silmukkaa ja vitosen puikot ja näihin meni lankaa 84 grammaa. Halusin samat pompulakuviot, mutta en tullut harkinneeksi tuota kärkeä ihan tarkkaan, olisi siitä saanut kauniimmankin. Mutta kyllä nämä kelpaa laittaa pakkasella omiin käsiini.

Sitten vielä kauluri:

Kaulurissa on 72 silmukkaa ja tällä kertaa halusin vähän löysempää, joten otin kutosen puikot. Neuloin alareunan resoria niin pitkään kuin lankaa riitti, ja kaulurille tuli painoa 90 grammaa.
Tässä kuvassa vielä kaikki yhdessä:

Näillä neuleilla onkin sitten saatu neulevuosi ihan hyvälle mallille. Seuraavaksi työkseni kaivoin esille Kidsilk-jakkuni ja olen sitä pistellyt muutaman sentin. Grammoja siitä ei kyllä pahemmin kerry…

4 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kauniin setin olet neulonut!

MariL kirjoitti...

Ihania pompuloita!

Sartsa kirjoitti...

Mukavan ja lämpimän näkönen settihän siitä tuli.

MysteryKnitter kirjoitti...

Lämmin ja kaunis setti!