lauantai 27. helmikuuta 2010

Lankojen hamstrausta ja reissuterveisiä

En löytänyt Helsingin-reissulla vielä niitä haaveilemiani oransseja tunikalankoja, mutta en silti todellakaan tullut tyhjin käsin kotiin. Ostin Lankamaailma Nordiasta kahdet villatakkilangat, kumpaakin olen suunnitellut jossain vaiheessa hankittavaksi.



Itselleni ostin tummanruskeaa ja äitiä varten vaaleanharmaata Jannea. Ostin kumpaakin kilon ”tarjoussäkin” ja sain kaupan päälle kaksi kerää meleerattua punaruskeaa Raggegarnia. Niin että meille tulla tupsahti sitten 2100 grammaa reilua arkilankaa lankahamsterikuussa neulottavaksi.
Tänään ja huomenna pitää tehdä vähän mallitilkkuja ja suunnitelmia, niin että pääsen sitten heti tosissani neulomaan kun maaliskuu alkaa.

Helsinkiin me lähdettiin eilen ihan yhden yön hotellireissulle. Katseltiin hotellin kahdeksannesta kerroksesta vaihteeksi Kallion/Sörnäisen/Alppilan maisemia ja Brahenkentän luistelijoita.


Oli mukavaa ja vähän erilaista kuin keskustahotelleissa, kadulla tuntui suorastaan eksoottiselta.



Ei kommentteja: