tiistai 9. kesäkuuta 2009

Muutama juttu vaan...




Päätin pistäytyä kirjoittaan muutaman asian, tuo voikukka on vaan piristykseksi. (Mä muuten tykkäsin pikkulikkana voikukista ihan kamalasti :D)

Ensinnäkin ensi viikonlopun KIP-päivästä: Olen lueskellut blogeista ja Ravelrystä missä kaikkialla ensi lauantaina neulotaan julkisesti, ja olisin varmasti muuten mukana, mutta on muuta menoa; yhdet tärkeät ylioppilasjuhlat on vielä juhlimatta ja sinne siis suunnistetaan viikonlopuksi. Kivaa on siis tiedossa, mutta ilman puikkoja ja lankoja ;D Mutta ehkä taas ensi vuonna olen mukana neulomassa. Viime vuonna olin Pelagian kanssa Hämeenlinnassa ja se oli kyllä kiva reissu (vaikka ne Mokkasukat on edelleen neulomatta ;D).

Mulla on ollut tosi hiljaista kässyrintamalla viime aikoina, nyt olen vähän virkkailut sitä peittoa telkkaa katsoessa ja tänään innostuin kahdesta muusta hommasta: ensin otin työn alle (kun lopultakin löysin vaatehuoneen ylimmästä kapsäkistä) viime kesänä neulotun Mystic-topin, jota on nyt tarkoitus pidentää, kun Hepsin myötävaikutuksesta sain tilattua Tapion kaupasta lisäkerän sitä lankaa. Työ on jo siinä vaiheessa, että voi ottaa käteen telkkaa katsoessa.

Sitten tartuin pikkuisen kesken olevaan Cloud-takkiin, kun tajusin, että saatan sittenkin saada sen valmiiksi ennen viikonloppua. Eli äiti saattaa (huom. saattaa) saada synttärilahjansa vain vajaan viikon myöhässä. ;D Ovat muuten melkein saman väriset, nuo Mystic- ja Cloud-lankani.

Keltaisia sukkia ei kukaan ole vieläkään päätellyt, mutta aion kyllä saada nekin tän kuun aikana valmiiksi, kun tuo Fufoilukin silloin loppuu.

Muistatteko kun Fufoilun alkaessa ehdottelin starttikisaa? No, joku muu on tainnut saada saman ajatuksen (tai jalostanut mun idean käyttökelpoiseksi), kun niin monissa blogeissa puhutaan Kesäyön Hullutuksesta. Itsekin olisin muuten mennyt siihen mukaan, mutta mun seuraavat projektit on kaikki niin isoja, että heinäkuun loppuun on ihan liian vähän aikaa aloitettujen töiden valmistumiseen. (Vuoden loppuunkin taitaisi olla liian vähän aikaa, kun mulla on niin monta jakkua, toppia ja tunikaa suunnitteilla ja aika ohuista langoista). Tiskirättejä mä en ole neulonut enkä tule neulomaan (patalaput ois kyllä tarpeen).

Mutta ei tässä nyt auta muu kuin ruveta poimimaan silmukoita resoria varten tuosta äitin jakun kaula-aukosta. Kuulemisiin!

1 kommentti:

sartsa kirjoitti...

Joo. Toi Kesäyön hullutus on ihan jännä juttu, mut ihmettelen kenel on aikaa myös päättää työnsä heinäkuun loppuun mennessä. Tai sit pitää tosiaan tehä vaan jotain ihan pientä.
Miä taidan hullutella vaan ihan omaan tahtiin.