lauantai 7. helmikuuta 2009

Pipoja

Aloitin helmikuun käsityöt neulomalla muutaman pipon, jotka ovat valmistuneet tässä viikon mittaan. Kaikki ovat ihan taviksia peruspipoja, tarkoitettu käyttöön lenkille pakkaseen tai räntäsateeseen. Ensiksi tein pakkasia varten tiiviin ja lämpimän pipon Smartista.



Tämä on siis neulottu nelosen puikoilla kaksinkertaisesta langasta (eli sekä tavallista punaista, että samanväristä tweed-lankaa yhdessä. Tuli mun tekemäksi tosi tiukkaa, suorastaan kovaa jälkeä, en ole vielä testannut käytössä että onko mukava vai kiristääkö pipo tätä käyttäessä. (Jos kiristää niin annetaan sitten jollekin pienempipäiselle, mä kun en ole mikään tiukkapipo ;D) Tämä pipo painaa 97 grammaa, ja kulutin molemmat kerät niin tarkalleen loppuun, että päättelyyn ei jäänyt kuin noin kolmen sentin pätkät.



Sitten tein toisen, huomattavasti löysemmän pipon turkoosista Huopasesta. Tämäkin on neulottu nelosilla, ja painaa 71 grammaa. En siis aio huovuttaa tätä pipoa ollenkaan, lenkkikäytössä ja villapesussa tulee toki huopumaan hiukan. (Mulla on siis pari vuotta ollut lenkkipipona just tällainen huovuttamaton Huopas-pipo, ja se on jotenkin niin hyvä, lämmin mutta hengittävä, nyt vaan jo monen pesun jälkeen pikkuisen liian lyhyeksi kutistunut.)

Niin, ja kun kerran noita pipoja aloin tehdä, niin tuli sitten kolmaskin.



Tämäkin on Huopasesta ja jätetään huovuttamatta, 1x1-joustinta koko pipo, 76 silmukkaa ja nelosen puikot. Painoa 61 grammaa. Nuo kaksi ekaa pipoa on aloitettu keskeltä, tämä karkkipunainen Huopaspipo on neulottu reunasta alkaen.

Eli tässä onkin sitten hamsterikuulle saalista jo 229 grammaa.



Lisäksi olen aloittanut Cloudista villatakkia, ja täytyy sanoa, että sitä lankaa on ihana neuloa. Se vaan ei ole mikään matkatyö, joten se odottaa mua arkiosoitteessani, äsken laitoin alulle sukat vaaleansinisestä seiskaveikan jättiraidasta. Kamelitakkiin tai ufotunikaan ei ole tällä viikolla koskettukaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikea hattutemppu!
Mukavia piposia kaikki!

Katri kirjoitti...

Heippa, osaisitko neuvoa noviisille sopivan silmukkaluvun tuolle turkoosille Huopanen-pipolle? Entäs kavennukset? Iso kiitos jos sen ehdit tehdä :)