lauantai 31. tammikuuta 2009

Tammikuun saldoa

Laitanpa tässä raporttia tammikuun neuleistani. Juuri äsken valmistui jämälankasukkapari, punertavaa Steppiä, neulottuna viimeiseen metriin asti. Tämän pituisiin varsiin lanka riitti tällä kertaa.



Sukat painavat 47 grammaa, neulottu kakspuolikkailla bambuilla, niin kuin yleensäkin nämä ohuet sukkani teen. Näissä keränjämissä ei voinut ajatellakaan raitojen stemmaamista, mutta ihan kivat tämmöisetkin on. Valmistin nuo varret kotona, muuten nämä sukat on neulottu bussissa, niin kuin suuri osa sukistani (on niin kätevän kokoinen ja helppo matkatyö).

Muista neuleistani sitten: Came-kamelitakki on edelleen kappaleina, yhtään langanpäätäkään ei ole päätelty – saa nähdä jääkö odottaan maaliskuuta, vai maltanko tehdä tuollaista hommaa hamsterikuussa. Samoin vihreä tunikani on kesken – urakoin viime viikolla sen hihoja telkkaa katsoessani, mutta kesken ne jäi – miehusta ja toinen hiha on kainaloissa, toinen jossain kyynärpään vaiheilla. Enkä ole vielä edes keksinyt millainen pääntiestä tulee… ihmeen hidasta neulottavaa se on ollut.

Huomenna kumminkin alkaa hamsterikuu, ja aloitan sen neulomalla Smart-pipon itselleni. Sitten laitan alulle Cloud-takin äitilleni ja samoin pienen peiton telkkarinkatselulämmikkeeksi. Matkatyöksi pari Huopas-pipoa ja parit reilut Seiskaveikka-sukat. Ja onhan mulla aika monta muutakin suunnitelmaa (ja tietysti niihin langat), mutta näitä hamsteritöitä ei kannata aloittaa kerralla liian montaa. Ja aika moneen suunnitelmaani tarvisin samoja nelosen Addejani, joten on paras vaan malttaa tehdä neuleet yksi kerrallaan, tai kaksi, tai enintään kolme...

Tammikuun saldosta sen verran että sain neulottua vain 458 grammaa. Se on aika vähän parin viime vuoden tammikuihin verrattuna. Neuloin nyt pääasiassa sukkia, 7 valmistuneesta tuotteesta 5 on sukkaparia, yhdet rannekkeet ja yksi huivi. Ja ne muut neulomani kappaleet kartuttaa sitten jonkun muun kuukauden saldoa.

Tämmöisiä mietteitä tammikuun jäädessä taakse ja Lankahamsterikisan alkaessa ;D

Ei kommentteja: