sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Jämäkeräsukat

Tänään valmistui taas yksi sukkapari. Käytin näihin Nalle Four Seasons Syksy -keränlopun, painavat 49 grammaa. Nappasin kuvan saman tien kun sain neulottua ja pääteltyä, olisivat kauniimmat, jos olisivat saaneet hiukan höyryä, mutta se tapahtuu vasta ensi viikonloppuna kun olen taas kotona ja kun muutenkin olen silityshommissa.



Tämmöiset näistä kumminkin tuli, raitoja en yrittänytkään stemmata. Neuloin nämä, niin kuin yleensäkin jämälankasukkani, siten että ensin kolme neljä kierrosta vartta, sileää, sitten aloitan kantapään ja neulon sukat varrettomina valmiiksi. Sitten kun molemmat sukkaterät ovat valmiit, jaan loppulangan kahtia ja poimin varren silmukat puikoille ja neulon resorivarsia niin paljon kuin lankaa riittää. Näissä riitti tämän verran. Bussissa aloitin seuraavia sukkia Step-nyssäkästä samalla systeemillä, sain kantapään ja hyvän matkaa terääkin jo tehtyä. Niin, kummassakin jämäsukkaparissa käytän/käytin kakspuolikkaita bambujani. Ovat muuten kuluneet jo aikas teräviksi.

Came-kamelitakin saumaus ei kiinnostanut viikonlopun aikana, ja nyt olen taas eri osoitteessa kuin se. Täällä on vuorostaan ufo-tunika. Saas nähdä kuinka pitkälle sen kanssa pääsen viikon aikana!

Mukavaa viikkoa vaan kaikille lukijoilleni :D

Ei kommentteja: