tiistai 30. joulukuuta 2008

Vuodenvaihteen raportti

Laitan nyt jo vuodenvaihteen raportin tänne blogiini, koska tiedän, ettei tänä vuonna valmistu enää neuleita. Enkä aio myöskään ostaa lankaa.

Aloitan tän raportin joulukuun aikaansaannoksilla: kulutin 1450 grammaa lankaa seitsemään valmistuneeseen työhön. Kamelitakki jäi kesken, samoin kuin Trekking-sukat, Bukleehuivi sekä vihreä tunika. Ensi vuonna sitten nekin valmiiksi. Mitä muuta sitten sain loppuvuonna aikaan? No. Lauantaina ainakin melkoisen tuhotyön – tiputin hienon, viime huhtikuussa ostetun läppärikaunottareni lattialle ja sen jälkeen onkin sitten soiteltu vakuutusyhtiöön, kuskattu konetta korjauksen hinta-arvioinnissa ja katseltu uusia koneita. Voi plääh, ei varmaan tarvi enempää selittää.

Sitten koko vuoden raporttiin:

Valmistuneita töitä sain aikaan vuonna 2008 84 kappaletta. Lankaa niihin kului 12462 grammaa. Edellisenä vuonna, 2007, töitä tuli 75 kappaletta, mutta painoa niillä oli 14100 grammaa. En siis yltänyt samaan tulokseen, mutta selitykseksi muistutettakoon, että silloin tein valmiiksi aikas monta jo vuosia kesken ollutta työtä, ja tänä vuonna aloitin ihan puhtaalta pöydältä. Toinen hyvä selitys lienee siinä että nyt neuloin paljon sukkia ohuista langoista, eikä niiden silmukat paljoa paina.

Viime vuoden vaihteessa taisin aika pahasti uhota neulovani vanhat langat pois. Kyllä mä niitä tikuttelinkin, ja varsinkin sain tuhottua niitä kaikista vanhimpia silloin alkuvuodesta. Valitettavasti tuli vaan ostettua uusiakin melkoisesti, niin ei se saldo kovin paljoa pienentynyt. Mutta pieneni kumminkin, ja siihen olen tyytyväinen.

Viime vuodenvaihteessa lankasaldoni oli 14248 grammaa. Nyt se on 10976 grammaa, pieneni siis yli kolmella kilolla. Kamalasti sitä uutta tuli kumminkin ostettua, vaikka niin kovasti piti pienentää saldoani. Onneksi kumminkin pieneni edes tän verran. Ja niitä hirmuvanhoja lankoja on enää oikeestaan tosi vähän.

Mitä tuolla lankavarastossani sitten on jäljellä? Aika paljon seiskaveikkaa, pääasiassa jämiä, isompia eriä on mustaa ja luonnonvalkoista muutama kerä sekä iso satsi keltaista. Seiskaveikat voisikin ottaa ensi kevään tuhoamiskohteeksi, sukkia, sukkia, sukkia ja keltainen villapaita. Sitten siellä on ihkua kesätunikalankaa, jonka aion myös ottaa aika pian työn alle. Ainoa ns. ongelmalanka on erä pastellisia vauvalankoja, kohta 13 vuotta vanhoja. Niistä täytyy kyllä keksiä jotain.

Mitään sen kummempia uudenvuodenlupauksia en tässä rupea tekemään, kuin että neulon edelleen tuota lankavarastoani pois. Ja yritän ostaa vain semmoisia uusia lankoja, joille on selkeä käyttö heti mielessä, enkä ostamisen vuoksi. Juu. Sen tiimalasikantapään voisin ensi vuonna opetella. Ja laittaa tänne blogiini enemmän tai ainakin parempia kuvia, nytkään ei ole minkäänlaista, sorry.

Eipä tässä oikeastaan nyt muuta tule mieleeni, kuin että toivottelen kaikille lukijoilleni oikein mukavaa vuodenvaihdetta sekä ihanaa uutta vuotta!

1 kommentti:

iso gnu kirjoitti...

Samoin oikein hyvää tulevaa vuotta!