tiistai 2. joulukuuta 2008

Vielä marraskuulta…

Nämä pari neuletta, jotka nyt aion esitellä, ovat marraskuun puolelta, mutta vasta tänään sain kuvattua ne.

Ensinnäkin Crazy-sukat:



Tein nämä sukat jollekulle, jolla on pikkuisen pienemmät tassut kuin mulla itselläni, koska mielestäni raidoista ei olisi isompana tullut kunnollisia (punaisen ja turkoosin välissä oleva kirjava osa langasta ei olisi riittänyt koko kerrokselle). Nyt näistä tuli aika tasaisen raidalliset, mutta hiukan vaivaa, että kärjistä tuli erilaiset, vaikka kerrosmäärän pitäisi täsmätä. Lankaa kului 56 grammaa, kakspuolikkailla puikoilla oli yhteensä 40 silmukkaa. Lopusta langasta tulee jotkut tumput sitten joskus kun taas tykkään tehdä kirjavasta langasta.

Tämä toinen työ ei ole ihan niin kirjavaa – viimevuotista Isoveli Coloria vihreänä (näyttää aika harmaalta) Pipo on tehty ihan samalla mallilla kuin pari punaista aiemmin syksyllä. Silmukoita on 60, kutosen puikot ja painoa pipolla 74 grammaa.



Samasta langasta on tulossa tumput – edelleen peukkuja vaille – sekä hupuke, jota aion aloittaa huomenna bussissa. Lisäksi työn alla on edelleen se keltainen villatakki, huppu kesken, sekä tummanvihreä tunika, joka on jossain kainalon paikkeilla, ollut varmaan elokuusta asti.

Lisäksi suunnitteilla seuraavaksi aloitettavaksi valkoinen patenttibaskeri (kun vaan muistaisin kuinka sitä patenttia taas tehtiinkään) ja kamelitakkiakin pitäisi aloittaa. Ja äsken kun kaivelin lankalaatikkoani, teki mieli ruveta neuloon myös sitä ihananpunaista silkkisekoitetta, jota pari kuukautta sitten ostin Korialla Koilta. Ja kaikkee muutakin… kun vaan ehtis…

Marraskuussa sain valmiiksi 8 neuletta, jotka painaa yhteensä 492 grammaa. Viime vuoden samaan aikaan mennessä olin parisataa grammaa edellä, mutta sitten joulukuussa sain mm. peiton valmistumisen vuoksi mahtavan saldon. Tuskin pääsen tänä vuonna samaan lukemaan, 2007 neuloin 14100 grammaa ja nyt mennään vasta 11012:ssa. No, tuosta Isovelitakista tulee paljon grammoja, jos se tuosta valmistuu – ehkäpä laitankin taas tietokoneen kiinni ja rupean neuloon sitä huppua…

2 kommenttia:

Pelagia kirjoitti...

Vielä et ole päässyt joululomalle... Jos olet jo lomalla 18. joulukuuta, ehtisitkös/haluaisitkos Nummelaan neuletapaamiseen+ Olis mukava taas nähdä... =)

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja nuo molemmat valmistuneet!
En ehtinyt katsoa niitä uutisia - nyt klikkaankin Areenaan niitä katsomaan!