lauantai 1. marraskuuta 2008

Kuunvaihteen raporttia…

Valmista tuli viime kuun puolella loppujen lopuksi enemmän kuin olin luullut. Melkein koko kuukausi tuhraantui ohueen lankaan ja kahteen kevyeen sukkapariin – ekaks olin kyllä saanut yhdet painavammat valmiiksi. Sitten tein ihan viimeisinä päivinä Isoveljestä hupukkeen ja pipon, ja kuukauden saldo kasvoikin kummasti.

Tässä kuvia ja tietoja:



Fortissima Socka colori, 2½ puikoilla, 48 silmukkaa, 44 g pari. Kävi siis niin, että tokaan sukkaan tuli vahingossa pienempi kantapää kuin ekaan, joten piti sitten neuloa kummallekin pari. Varsi puolestaan oli hitusen pidempi pienikantapäisissä, joten sen vuoksi ne on ihan saman painoiset. Lankaa jäi harmittava 10 gramman nöttönen, pitää kehitellä joku jämätyö, johon sen saa upotettua. Mutta se täytyy sanoa, että tuo lanka oli kyllä mielenkiintoisin neulottava, ja noista sulkista tuli nättejä. Ja kaikki on ihan erilaiset.

Sitten hupuke ja pipo:



Isoveli coloria, kutosen puikoilla, pipossa 60 silmukkaa, kaulurissa = hupukkeessa 76, (ensin niitä oli enemmän, mut kavensin, en jaksanut purkaa, kun aattelin, että se putkilo saa olla alareunastaan väljempi). Näissä kuvissa kaikki on vielä loppuhöyryjä vaille, joten reuna liekottaa sen vuoksi. (Pidin kumminkin kiirettä kuvien kanssa, kun aurinko paistoi hetken ja sukat piti saada raportoitua sukkasatoon.)

Kaiken kaikkiaan lokakuussa lankaa kului viiteen työhön 417 grammaa. Lisäksi on neulottu Isoveljestä keltaista takkia kainaloihin asti ja yhtä valkoista sukanvartta viitisen senttiä… Toivottavasti marraskuu olisi antoisampi saldonsa puolesta.

Ja maanantaina olisi tarkoitus päästä taas Korialle…

Ei kommentteja: