maanantai 1. syyskuuta 2008

Pieni tilastotieto...

Laitan pienen ja kuvattoman postauksen, ettei jää kuun vaihteen tilasto tekemättä.

Ne viime viestin Shantisilkki-Supersocke-neuleet painoivat seuraavasti: pipo 54 g ja huivi 236 g. Elokuussa valmistuneet neljä neuletta painoivat yhteensä 378 grammaa. Ei kovin hääppöinen saldo, mutta kun ottaa huomioon, että uusi työ on vienyt taas elokuussa mehuja niin ainakin viimevuotista paremmin meni kumminkin: viimevuonnakin aloitin elokuussa uudessa paikassa (oon oikea pätkätyöläinen siis) ja silloin sain neulottua vain sata grammaa, kahteen pikku pipoon.

Elokuussa tuli vähän uusia lankojakin hankittua, mutta lankalaatikkoni kokonaispaino on kuitenkin laskemaan päin - kohta mennään alle yhdentoista kilon (jos en sorru ostoksiin....)

Nyt on työn alla tummanvihreä tunika, mutta se on mahdottoman kevyttä lankaa, ja kohta pitää aloittaa kyllä jotkut sukatkin, kun kerran menin mukaan sukkasatoon tänäkin vuonna. Lankalaatikon pitäisis kyllä keventyä aika kiitettävästi tuon neulekoneharjoitteluni ansiosta - ja itse asiassa nyt pitääkin tehdä laskelmia seuraavaa työtä varten (vaikkei se slipari olekaan vielä kokonaan valmis).

Nyt on sitten jo syyskuu, ja sen kyllä huomasi kun olin kävelyllä - ilma on niin vilpoinen mutta ihanan raikas. Meikäläinen nähkääs tykkää syksystä tosi paljon. Niin että mukavia ja pirteitä päiviä vaan kaikille lukijoillenikin!!!!

Ei kommentteja: