perjantai 3. elokuuta 2007

Sieniä, lankoja ja neuleiltamia...

Nyt en ole ehtinyt neulomaan pariin päivään, kun on ollut niin paljon muuta ohjelmaa. Eilen käytiin ensin aamupäivällä sienestämässä pussillinen kantarelleja ja samalla vähän mustikassakin. Sitten hyppäsin bussiin ja menin Helsinkiin. Ensin vietin aikaa suunnilleen tunnin Menitassa, jossa mulla oli sokkotreffit blogiystäväni Pelagian kanssa. Oli tosi metkaa tavata eka kerran oikeesti, kun on jotain vuoden verran tuntenut noin niinkuin virtuaalisena hahmona.
Kuvassa on saalis, joka lähti mukaani Menitasta.



Olisin saattanut ostaa enemmänkin, mutta piti jättää varaa seuraavaankin kohteeseen. Ostin siis neljä kerää petroolinsinistä alpakkalankaa, en ole koskaan ennen sitä vielä omistanutkaan. Pelagian ostopäätöksiä odotellessani löysin vielä toisen vastustamattoman erän: nuo viisi kirjavaa kerää ovat italialaista Madil Eden Print sataprosenttista bambua! Turkoosivaihe näyttää iskeneen muhun yhtäkkiä kaiken oranssin ja vihreän jälkeen. Kummastakin haluaisin luultavasti jonkinlaiset pitsihuivit - tai sitten ehkä keksinkin jotain muuta...

Joo - sitten me mentiin Pelagian kanssa Hobboksin neuleiltamiin, ja pyörittiin siellä jonkin aikaa kirjoja selailemassa ja katsottiin me takapihan kilpaneulontaakin jonkin aikaa. Mulla oli päällä Sofia, jos joku siellä olleista lukee tätä. Sofia on kyllä oikeesti paljon paljon kirkkaamman vihreä kuin tässä linkin kuvassa.

Lopuksi me lähdettiin ulos kaupungille ja mentiin Fazerille, jossa nautittiin leivoskahvit -kiitos vielä kerran - ja juttua olisi riittänyt loputtomasti, mutta lopulta oli lähdettävä bussille.

Tänään on ollut yhtä vauhdikas päivä, huristeltiin Hämeenlinnaan asuntomessuille ja äsken leivoin marjapiirakan huomisia vieraita varten. Nyt pitäis pikku hiljaa malttaa tulla ulos blogistaniasta ja laittaa vähän paikkoja kuntoon huomista varten.

Ai niin, sen verran vielä, että Susannan neulominen rupesi vähän tökkimään ja nappasin yhtenä iltana tuon edellisen postauksen keskimmäisen kerän, eli violetti-vihreää jättiraitaa ja aloitin siitä sukkaa. Susanna on nyt suunnilleen kainaloissa, pitäisi tehdä vähän laskelmia hihoja varten, mutta ei ole huvittanut. Onneksi noita lankoja löytyy.

Ei kommentteja: