keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

On tässä jotain neulottukin...


Ekassa kuvassa näkyy minkä verran olen katsellut telkkaa tällä viikolla - siis vähän - neiti A:n sukat ei ole vielä tuon pidemmällä. Toisesta kuvasta voi aiempaan postaukseen vertaamalla nähdä mitä sain aikaan junassa sunnuntai-iltana.
Käsityörintamalla ei ole ollut kovinkaan vauhdikasta, mutta ehkä nyt on vain pieni seestymisvaihe, ennen kuin käyn tosissani pudotuspelin kilpaan. Lankaa ei ole vielä kertaakaan tehnyt mieli ostaa, olen jopa käynyt silittelemässä bambukeriä marketissa, mutta vaikka lanka tuntuukin ihanalta silitellä, ei ne kumminkaan ole ollenkaan houkutelleet. No, Helsingissä käydessä teki kyllä hiukan mieli "oikeaan lankakauppaan", mutta koska silloin oli vielä helmikuu, ei ollut vaikea kävellä toisia reittejä.
Mutta se on ihanaa, että on jo niin valoisaa ja keväistä, taas jaksaa ulkoillakin ja jotenkin kaikkeen touhuun on enemmän energiaa kuin pimeällä pakkasella.
Ei kun kesää odottamaan!



Ei kommentteja: